keskiviikko 28. elokuuta 2013

Marjaomenapuun juurella

Nyt viidakon tähtöset ihan vain kotoisen marjaomenapuun juurella ,
enempää ei asujakaan ole valmistunut kun muut asiat on vienyt ajan ,ja vihreästä
puuttuu vielä hattukin , mutta pitäähän sitä jotain uuttakin barbien
karderoopiinkin saada, muu aika onkin mennyt kankaiden ja lankojen lajittelussa
sekä kukkien istutuksessa purkkeihin ,

Nyt voi pieni posliinikukka, bambas kuin myös anopinhammas jatkaa kasvamistaan jonkin aikaa
 olikin tällä kertaa mullan & purkin vaihto, jota on tehty pitkään  ja hartaasti aina purkki tai pari kerralla ulkona,  sitten takaisin sisälle raijaamista kun kaikki reerassa ( kunnossa ) kuten mummoni aikoinaan sanoi

Onkohan teissä paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat kuulleet mummojen / vaarien
puhuvan sanoista; taltrikki, nästuuki / nestuuki, förkkeli, tässä vain muutama mainitakseni, jotka on vielä ollut vuosisadan vaihteen molemmin puolin syntyneiden
joka päiväistä kielen käyttöä ja suomalaisia muunnelmia ruotsinkielestä jäänteenä ajasta kun suomalainen herrasväki oli ruotsinkielistä ja työväki suomenkielistä, herrasväkihän ei voinut käyttää rahvaan kieltä.

Tässä tuli hieman lähihistoriaakin mukaan  ( lempiaiheeni ) ja jota minäkin olen ainakin juuri sanojen kautta elänyt sekä esimerkiksi
 anoppini ( 90 v ) elämää aikaa
kun oli paljon kartanoita ja muita vallasväen asuntoja.

Mielenkiintoisia aikoja, onneksi vain ei tarvinnut elää silloin.

                                                   ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

 






                                                     ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥





Tässä nyt viimeinen tuotos viittailee selvästi jo talveen ,koska pelleriinikin lämmittämässä harteilla
hameessakin leveyttä oikein reilusti kyllä kelpaa tanssilattialla pyörähdellä kun helmat heilahtelee kauniisti
pitsikuviokin pääsee oikeuksiinsa
Tällä voi mennä vaikkapa linnan juhliin jos Niinistö vain lähettää kutsun ,
mistä oli kyllä puhetta  viimeeksi tavatessa
Pitäisi vain Kenillekin saada tyylikäs puku linnanjuhliin että olisi tanssittaja omasta takaa vaikka onhan niitä siellä ihan talon puolesta hommattu tanssittajia

No nyt vain odotellaan kutsua

                                                       ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti