lauantai 5. lokakuuta 2013

Klipsuja muutton seassa

Innostuin sitten klipsujen tekoon oikein urakalla
Pienestä nukkekodin valokuvakehyksistä  ( hukkui muutossa ) kaikki alkoi oikein kunnolla .

Aiemmin en oikein ole onnistunut löytämään itseäni kiehtovaa klipsu mallia joka olisi vienyt mennessään.
Nyt se sitten tapahtui päässä naksahti ja malleja alkoi pulpahdella mieleen apuna uusi klipsu kirja jota selailin kansalaisopiston piirissä.

Tuli vain minulle  tyypillinen tilanne malleja pursui mielen syövereistä niin että pakko oli vaihtaa työtä ja aloittaa uusi malli samantien että muistaa paremmin mitä oli keksinyt omia juttuja ja muutoksia perusmalleihin tai siis niitä käyttäen  pohjana suunnitteluissaan .

Vei aikansa ja paljon kokeiluja sekä purkamisia ennenkuin viimeinkin keksin mitä  ja minkä näköistä teen
onneksi olen klipsuni osin lajitellut sekä muutenkin valmistellut odotellessa inspiraatiota ja ruikutellessa klipsuja ihanilta ystäviltäni ,jotka niitä ovat minulle keräilleet
♥ Kiitos heille siitä
ja lisääkin tietysti kaipaan ja otan edelleen vastaan ;)

Nyt olen  vaiheessa  jossa ,yhdet valmiit työt hukassa ja taulu ,rahapussi ja kaulakoru kesken klipsutöissä sekä  tietysti piti aloittaa uudesta ihanasta langasta barbie - neidillekin uutta asua,
toivottavasti saan pikaisesti valmista ja kuvattua tänne  edes jotain ennen kuntoutukseen lähtöäni , varsinkin kun edelleen on paikat rempallaan  eivät ole löytäneet  paikkaansa ja loput tavaratkin tulossa 8 päivä.

Kiireisiä aikoja eletään vaikkei mitään valmista tunnu tulevan,
 ainakin tuntuu siltä .


                                            ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti