lauantai 9. marraskuuta 2013

Oon kotona taas

Ihanaa oli kuntoutuksessa ,varsinkin kun meitä Harvinaisia oli sopiva 10 hengen ryhmä ,
taloon tutustuminen vei aikaa ( eikä ollutkaan ihan pieni juttu ) kaikkine käytävineen sekä sokkeloineen
 mitä mistäkin löytää vei aikaa sekä evästä varsinkin ensimmäisenä päivänä
 matkasta väsyneille kuntoutujille ,jotka osa joutui matkustamaan 14 tuntiakin nukkumatta.


Myös 15 min. siirtymäaika paikasta A paikkaan B  antoikin alkuun uusille tulokkaille haastetta ja turhia askeleita ravatessa käytäviä eestaas oikeaa paikkaa etsiessä ( kuntoutus alkoi heti )
 varsinkin kun seuraava kohde saattoi olla aivan toisessa päässä taloa.

Ekan päivän jälkeen alkoi myöskin tutustuminen muihin ryhmän jäseniin joka sekin oli oma haasteensa .
 No onneksi heti tiiviinä alkanut ohjelma antoi mahdollisuuden silmitellä muita hieman kuin varkain ja kuulostella muutenkin kuka olisi lähestyttävin ja puhelias että juttu alkaisi luistamaan helposti .
Olihan meitä puheliaitakin riittämiin ,vaikkei alkuun siltä tuntunutkaan .

Ryhmästämme tulikin kuin yhtä suurta perhettä ,kulunutta fraasia siteeraten , joka kyllä piti kohdallamme paikkansa melko saumattomasti .
Tietysti meistä osa viihtyi keskenään paremmin ja vastaavasti muutkin jakautuivat pikkuryhmiin

Mutta kimpassakin oli kivaa , olipa ryhmässä kaksi nuorta miestäkin , joista toinen oli puheliaampi ja hänen kanssaan kului monta iltahetkeä keskustellen syntyjä syviä ja välillä kevyempiäkin asioita ,mukanamme oli usein minun ikäluokan mies ,joka viihtyi meidän porukassa erittäin hyvin, kuin myös koko pienessä ryhmässämme

Olihan siellä siis vapaatakin iltaisin ,joka kului käsityöpajalla ahertaen ja kelpasipa neuvonikin jos ohjaaja ei ollut saatuvilla , pääsinpä hieman pukinkonttiinkin tekemään ja itsellenikin helmiä massasta

Omat langat jäi aika rauhaan kun joutoaika meni pajalla tai kuntosalilla ,vesijumpassa ,kahvilla ja tietysti seurustellen hauskojen herrojen kera ja rouvienkin  ryhmän miehet saatiin  posliinia maalaamaan kun lupasin neuvoa,vaikka olivatkin heti kuin ikänsä maalanneet, vaikka  ekapäivänä sanoivat EI vahvasti

Jospa sitten hieman kuvia tekemisistäni ei kuitenkaan lahjoista .



                                           ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥


                                                               
                                                   Lakuja leikkiin lahjaksi
                                                  älkää kertoko ;)

                                                         







                                                           
                                                     magneeteiksi tai rintaan



                                                 Korvikset ja riipukset



                                                 Lumihiutale koristeet
                                         














                                             salaisuus lakuja              


                                             ♥ ♥ ♥ ♥  ♥ ♥ ♥ ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti